Tavallaan ihan okei.

Oon tässä ollut ihmeellisen hermoheikko muutaman päivän. Asiat paisuu päässä, muodostuu sanoiksi; huudoksi, kiukuksi ja tavarat lentelevät. YO-kirjoitukset lähenevät, prelit ärsyttävät, tuntuu että muutenkin jok'ikinen asia elämässä kaipaa korjausta ja paranneltavaa. Oikeastaan muutosta.

Syy miksi halusin juuri nyt tehdä tämän postauksen on se, että täytyypä vain ihmetellä äitini hermoja. Olen kiukunnut hänelle eniten, tiuskinut silloin kun olen ollut lukemassa tekstaria, hänen ajatellessaan ääneen vaikkapa laskujen maksamisesta. Jälkeenpäin ajateltuna huvittaa, miten voi olla niin herkkänä, mutta ei vain voi mitään. Liikaa liian tärkeitä ajatuksia mielessä. Äiti jaksaa silti kysyä maltillisesti "Mikä on?" ja kysyä keittäisikö hän kahvia. Kun minä en löydä kaapista mitään suuhun laitettavaa kahvin kanssa ja kiukkuan siitäkin, äitini päättää paistaa minulle lettuja! Kun letut ovat valmiit, kahvikuppini on lopussa ja lopputira on kylmää. Tottakai valitan siitäkin lempeälle äitiparalle. Keitän itse uudet kahvit, enkä edes jaksa kiittää lettujen paistosta. 

Lopulta äiti kyllästyy kiukkuamiseen suodatettuaan sitä tarpeeksi kauan ja toteaa minulle, että on parempi, ettemme puhu toisillemme mitään. Joo, käy minulle!

Illalla tultuani hyg.passikokeesta, äitini kuitenkin kyselee tuloksia. En vastaa hänelle mitään, sillä emmehän puhu toisillemme! Hmm, lapsellista, ja äitikin sen tietää. Hän naurahtaa minulle. 

Tämän jutun pointti tulee seuraavaksi. Kun vanhempani ovat tulleet kaupasta, äiti rientää luokseni näyttämään, mitä hän osti minulle. Ensiksi hän levittää pöydälle muutamat alusvaatteet, Luojan kiitos ne eivät ole tällä kertaa sitä, mitä viimeksi, Laura vain sinä voit ymmärtää tämän. Niiden lisäksi hän laittaa pöydälle ISON kynsilakanpoistopullon, jota ihmettelen aluksi, sillä se näyttää ihan pesuainepullolta. JA lopuksi KAKSI aika isoa kynsilakkaa! Siis enhän minä pyytänyt mitään!! Ihmettelen ja katson äitiäni ja kysyn: "Miksi? Miehän oon ollut niin ilkeä?" Äiti hymyilee ja vastaa: "Et sie oo ollut ilkeä, kiukkuinen vain."

Mietin, miten tulevaisuudessa aion käyttäytyä suurta omaa lapsikatrastani kohtaan. Miten kestän heidän kiukkunsa? Olisipa pitkäpinnaisuus periytyvää. Näiden kiukkupuuskien osalta pahoin pelkään.

Joo, tiedän, lakat ovat hyvin tummia, eivätkä anna minkäänlaista kuvaa väristään. Mutta tulette näkemään kuvia niistä kynsillä myöhemmin. Teen tässä vielä joku päivä erikseen yhden lakkapostauksen, mitä kuvailin eilen päivällä ollessani siskoni luona. 

Hah, kiitos jos jaksoitte lukea tarinamuotoisen selvitykseni tästä päivästä. Välillä pitää saada vähän purkaa tunteitaan - blogissakin. Ja vaikka olisi 18-vuotias.

Hyvää loppuviikkoa ja sitä edeltävää viikonloppua, katsotaan milloin tulen seuraavaksi postailemaan (kaipa pian, kun kerta sanon näin o:), huomenna on hyvin rento päivä luvassa, pelkästään äidinkielen preppaus kolmesta neljään ja perjantaina pelkästään äidinkielen tekstitaidon yo-koe. Oho. Ja töitä. :D